Puhe tulossa – tehdäänkö siitä loistava?
Puheiden valmistamiseen on olemassa tietyt periaatteet, mutta harvalla on aikaa tutustua niihin tai ottaa niitä käyttöön. Sen takia työ kannattaa ulkoistaa ammattilaiselle. Silloin puheellesi kartoitetaan selkeä tavoite sekä määritellään keinot sen saavuttamiseksi.
Tilaamalla valmiiksi kirjoitetun puheen säästät aikaa, rahaa ja energiaa. Tarpeestasi riippuen valmistan puheen joko alusta asti tai oikoluen itse luonnostelemasi tekstin. Tarvittaessa voimme yhdessä tarkistaa ja korjata myös esiintymis- ja puhetekniikkaasi. Toimipiste sijaitsee Kuopiossa, mutta videoyhteyksien välityksellä palvelu toimii koko Suomen alueella.
Yksinkertaisimmillaan kysymys on siitä, että puheen sisältö suunnitellaan huolellisesti ja asetetaan hyvään sekä retorisesti toimivaan järjestykseen. Puheenkirjoittamisen lainalaisuudet on tunnettu jo kauan, ja ne toimivat edelleen.
Ota yhteyttä, niin laitetaan sinunkin puheesi kuntoon.
Simo / Puhepaja.fi